Seida Sohrabi Radikalismi ei palvele ketään

Äänestäminen on signaali islamismia vastaan

Meille joillekin on tullut tavaksi olla äänestämästä, koska x,y,z jne. takia. En haluaisi lähteä läksyttämään, mutta totean, että oikeus äänestää demokraattisessa maassa on yksi kauneimpia asioita mitä ihminen voi nähdä elämänsä aikana. Elämään kuuluu kaikenlaista, nykypäivänä myös islamilaista terrorismia ja on kysyttävä miksi ja miten tähän päädyttiin. Sitä on hyvä pohtia, mutta tätä postausta varten se on toissijainen asia. Kuitenkin erittäin tärkeänä pidän sitä, että ihmiset lähtevät äänestämään, ei vain sen vuoksi mitä edellä mainitsin vaan nimenomaan sen vuoksi minkälaisen signaalin me äänestämällä annamme. Kun äänestysprosentit kasvavat, se osoittaa näille raukkamaisille terroristeille, että demokratiamme hengittää ja voi oikein hyvin. Ei vain näissä vaaleissa, vaan tulevissa vaaleissa voimme antaa signaalin ja tehdä siitä samalla länsimaisen demokratian symbolin. Tuota symbolia ei voi kukaan muu rikkoa kuin välinpitämätön ihmiskunta tai kansa.      

Radikalismi on todellista. Olen itse tavannut radikaaleja ja puhunut heidän kanssaan. He ovat ovelia ja osaavat piiloutua. He ovat myös hyvin tekopyhiä tuomitessaan kaikkia muita kuin viiteryhmäänsä murhaamisesta ja terrorismista, sillä he ovat ainoat, jotka ovat oikeassa ja me kaikki muut väärässä. Heillä on Jumalan laki, meillä vain ihmisen. On aika näyttää mistä ihmisen valta on luotu. Radikaalit ovat levittäneet muslimiyhteisöihin tietoa, että on syntiä äänestää, sillä vain jumala voi päättää. Näytetään kaikki näille radikaaleille kuka täällä päättää. Yhdessä pystymme parempaan.                                

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Miksette hoida ongelmianne paikan päällä.Niin mekin olemme tehneet.Ja senkin voisitte tehdä siistimmin.Kuinka moni turisti on tullut surmatuksi kurditerroristien pommista.
Itse olin Irakissa 80-luvulla.Pohjoisen kurdialue oli ainoa, missä lähetystö suositteli välttämään liikkumista.Rekat lähestyessään Turkin vuoristoa kerääntyivät aina letkaksi.Syy oli ilmeinen.

Käyttäjän SeSo kuva
Šeida Sohrabi

Oliko tämä sun mielestä asiallinen viesti? Menisit itseesi.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava

Ei. Elämään ei kuulu islamilainen tai mikään muukaan terrorismi. Se nyt on vaan väkisin ympätty tänne 'kansainvälisten sopimusten' varjolla.

Mika Jansson

Islamistien radikalismista puhuttaessa on ihan turha enää kuvitella sen rajoittuvan "paikan päälle" jonnekin. Ilmiö on maailmanlaajuinen, ja liittyy öljyrahalla levitettävään fundamentalistiseen Islamin tulkintaan.

Se kertoo Jumalan nimissä tehtävän maailmanlaajuisen vallankumouksen alkaneen ja sanoo uskovien olevan tulevaisuudessa pomoja, muiden ollessa heidän palvelijoitaan. Juttu kolahtaa perille Suomessakin väkeen joka on kenties saapunut tänne unelmoiden TV-ohjelmien kaltaisesta miljonäärielämästä, ja joutunut sitten realiteettien edessä toteamaan että kulttuurilliset erot, kieli, koulutuksen puute, ennakkoluulot puolin ja toisin ja myös oma kulttuuripiiri jonka pariin helposti jymähdetään estää unelmien toteutumisen itselle - ja pahimmassa tapauksessa vielä lapsillekin. Muusta yhteiskunnasta eriytyvästä vanhoillisesta Islamin yhteisöstä ei ole pitkää matkaa radikalismiin jossa puheet eivät enää riitä. Ainakin sieltä löytyy ymmärrystä ja passiivista tukea ihan samoille unelmille ja teoille kuin radikaalienkin parista. Uhriutunut Islam, pahat muut.

Moni nuori liittyy radikalismiin petyttyään levottomaan teiniporukoissa rellestämiseen maassa ja kulttuurissa joka on koti muttei kuitenkaan ole sitä. Manipuloitu usko antaa sisältöä ja samalla kertoo mihin ohjata kaikki se pettymys, viha. Ja Jumala pyhittää kaikki keinot ja teot fanaatikon mielessä. Näin pikkurikollisesta saa nopeasti Jumalan soturin - asia jota ei tunnuta ymmärtävän meillä kun aina ihmetellään että kaveri oli "ihan tavallinen" ennen terroritekoa.

Demokratia on yksi tärkeä työkalu taistelussa radikalisoitumista ja terroria vastaan. Samoin ovat suora puhe ja ongelmien tiedostaminen, vaikkei aihe olisikaan iloinen tai edes poliittisesti turvallisen korrekti. Turvataan sekulaari yhteiskunta kaikille, ja rakennetaan sitä kaikille. Se voi vaatia vaikeidenkin asioiden käsittelyä - asia joka tuntuu olevan iso haaste nyky-yhteiskunnalle. Samalla joudumme puntaroimaan joskus naiivejakin ihanteitamme, ja niiden rajoja. Haaste on maailmanlaajuinen eikä sitä pidä aliarvioida. Meidän ja lastemme tulevaisuus riippuu siitä miten toimimme nyt.

Toimituksen poiminnat